Kesän koukuttavimmat kirjavinkit Tuuman väeltä - nappaa omat lukusuosikkisi!

Kirjoittanut: Nelli Miettinen - 5.6.2020

Kesä on parasta aikaa kellahtaa riippumattoon hyvän romaanin kanssa tai istahtaa laiturinnokkaan lukien kiinnostavaa tietokirjaa. Kun vapaa-aikaa riittää muuhunkin kuin arjen suorittamiseen, kirjaan tarttumalla voi pysäyttää sen hetken, kun aurinko hellii mukavasti ihoa ja viilentävä tuuli heiluttelee hiuksia. Tuuman kirjafanaatikot jakavat nyt omat suosikkinsa kesälukemiseksi. Ehkäpä löydät näistä myös omat lempparisi?

Mirva Kiviaho, Tuuman toimituspäällikkö

Juha Kauppinen: Monimuotoisuus

Kirja vie lukijan metsiin, soille, niityille ja jokivarsiin. Hyvin kirjoitettu yleistajuinen katsaus elonkirjon kapenemisesta. Kirjassa on tietoa ja tarinoita muun muassa ruusuruohomaamehiläisestä ja isonuijasammalesta.

Michael Pollan: Toinen luonto — Puutarhurin oppivuodet

Miksi leikata nurmikko? Milloin kasvista tulee rikkaruoho? Kirja kertoo aloittelevan puutarhurin oppivuosista sekä luonnon ja kulttuurin hankalista rajoista.

Jens Henrik Jensen: Hirtetyt koirat

Teos aloittaa jännärisarjan, jossa päähenkilönä seikkailee Afganistanista kotiinsa Tanskaan palannut veteraani. Niels Oxen muuttaa Jyllannin metsiin hakeakseen mielenrauhaa mutta joutuu epäillyksi vaikutusvaltaisen miehen murhasta.

Bonuksena Long Playn pitkät jutut.

Anne Luoma-aho, Tuuman markkinointipäällikkö

Haruki Murakami: Komtuurin surma

Haruki Murakami on täydellistä kesälukemista, sillä hänen kirjoihinsa on uppouduttava pitkäksi aikaa, jotta niihin voi rakastua. Komtuurin surma on sanalla sanoen upea. Kun tähän maagiseen maailmaan on aikaa pysähtyä, käy kuten parhaissa kirjoissa — haluaisi ahmia koko ajan sivuja lisää ja samalla toivoo, että kirja ei loppuisi lainkaan. Tässä 800-sivuisessa teoksessa riittää onneksi fiilisteltävää. Oma suosikkini Murakamin kirjoista!

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Jos et ole vielä Kankimäen kirjaan tarttunut, niin nyt, kun matkustaminen oikeassa elämässä on mahdotonta, on loistava hetki. Kankimäen yönaisten matkassa voit matkata niin Afrikan savanneille kuin Italiaankin samalla, kun pääset tutustumaan inspiroiviin historian unohdettuihin naisiin. Ajatuksia herättävä, ihastuttava, inspiroiva kirja! Tämä lukukokemus upposi sydämeen — ehkä sinunkin?

Jakob Wegelius: Merten gorilla

Merten gorilla on vanhanaikainen seikkailuromaani — luvassa on jännitystä ja odottamattomia juonenkäänteitä. Sally Jones on rahtilaiva Hudson Queenin koneenkäyttäjä — ja gorilla. Sally Jonesin seikkailu alkaa, kun hän ja laivan kapteeni lähtevät rahtikeikalle, joka menee pieleen. Kirja on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta sitä voi aivan hyvin lukea aikuisenakin tai vaikka yhdessä lasten kanssa. Hauska, jännittävä, omalaatuinen ja hieno teos!

Alan Weisman: Maailma täynnä meitä (ja Maailma ilman meitä)

Weismanin teos Maailma ilman meitä oli kiehtovasti kirjoitettu ajatusleikki siitä, mitä maailmalle tapahtuisi, jos me ihmiset häviäisimme. Maailma täynnä meitä -kirjassa ei kuvitella, mutta siinä kerrotaan yhtä kiehtovasti, mitä maailmalle tapahtuu, kun me ihmiset täytämme sen. Mielenkiintoinen muttei toivoton kirja. Joka tapauksessa kyseessä on kiehtova kirjapari, ja molempiin kirjoihin kannattaa tarttua!

Paavo Järvilehto & Lauri Järvilehto: Pim! Olet luova

Ja vielä bonus oman kustantamon kirjoista: Pim! Olet luova. Järvilehdot tarttuvat freesillä tavalla luovuus-teemaan, jota on pureskeltu jo monelta kantilta. Kirja on superajankohtainen nyt, kun lähes kaikkien on täytynyt miettiä omaa arkeaan ja työtään uudestaan ja kehitellä uusia tapoja toimia — eli olla luova. Tästä kirjasta saa inspiraatiota hän, joka tietää puurtavansa luovien teemojen parissa mutta erityisesti hän, joka ei vielä edes usko (aivan suotta!) olevansa luova. Ja juuri siksi tätä kirjaa tarvitaan!

Jutta Vainio: Tuuman markkinoinnista

Walter Isaacson: Leonardo da Vinci

Olen ollut pienestä asti kiinnostunut Leonardo Da Vincistä. Tämä kirja vastaa tiedonjanoon loisteliaasti, kuitenkin kertoen, että oli kyse "vain" ihmisestä. Kirja osoittaa, mitä kaikkea voi saavuttaa, jos on pohjattoman utelias. Se muistutti itseäkin jälleen ihmettelemään elämän pieniä ja joskus itsestäänselvänä pidettäviä asioita.

David Eagleman: Aivot — Ihmisen tarina

Yle on näyttänyt neurotutkija David Eaglemanin juontamia dokumentteja, ja erityisen mielenkiintoinen oli mielestäni sarja Tiededokumentti: Aivot. Sarja on poistunut Yle Areenasta, mutta suosittelen tätä kirjaa luettavaksi sen sijaan. Aivotutkimus tarjoaa paljon ymmärrystä aivojen sisäisestä avaruudesta. Erityisen tärkeä oli mielestäni jakso siitä, miten tarvitsemme toisiamme. Ulkopuolelle jättäminen aiheuttaa aivoissa samankaltaisia tuntemuksia kuin fyysinen kipu. Entä miten syntyy ilmiö nimeltään epäinhimillistäminen, jolla selitetään muun muassa kansanmurhia? Supermielenkiintoista!

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Harry Potterin tuntevat tietysti lähes kaikki, mutta suosittelen tätä kirjasarjaa erityisesti luettavaksi yhdessä lapsen kanssa. Me olemme viettäneet poikani kanssa monen monituista ihanaa hetkeä Harryn seurassa jo useamman kuukauden. Nyt on hieman haikea olo, kun viimeinen sarjan kirja on menossa. Ensimmäinen kirja on vielä sopivan kevyt ja lyhyt, joten sen avulla on helppo hypätä taikaluudan kyytiin ja aloittaa matka Tylypahkaan!

Artikkelin avainsanat:

lukeminen, kirjavinkki, kesälukemista, tietokirja, romaani

Arkisto:

2024

2023

2022

2021

2020

Elokuu

Heinäkuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu