Liiku näillä kolmella tasolla elämässäsi, niin saat enemmän


Elämä on täynnä asioita. Osa niistä saattaa tuoda iloa, osa ei. Päivät kuluvat, rutiini pyörii, ja toistamme samoja asioita niitä erityisesti pohtimatta. Tämän kaiken keskellä voi tulla tunne, että päivät vain kuluvat tai että ne jopa valuvat hukkaan.

Kun tällainen jatkuu pitkään, voi mieleen nousta ajatus, että harvoilla asioilla on merkitystä tai että oikeastaan millään ei ole — että kaikki onkin turhaa. Elämä vain pyörii omaa rataansa, mutta me itse olemme jo kauan sitten lakanneet olemasta sen ohjaksissa. Asiat vain tapahtuvat. Meille, eivät meitä varten.

On kuitenkin olemassa keinoja, joiden avulla on mahdollista saada ote elämästä ja löytää lisää merkitystä. Yksi keino on tutkia, mikä on päivien sisällön ja elämän välinen yhteys.

Elämää voikin tarkastella kolmella tasolla. Nuo tasot ovat Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin kirjoissa Tärkeintä tänään -kirjassa ja Tänään-työkalussa kokonaiskuva, lähikuva ja tarkennus.

Mitä tasot ovat?

1. Kokonaiskuva: elämä



Kokonaiskuva on elämän kokonaisuuden taso — se, millä on meille viime kädessä eniten merkitystä. Kokonaiskuva tarkoittaa sitä, mitä elämältä pohjimmiltaan haluamme ja mikä on meille tärkeää.

Kun tietää, mikä on tärkeää ja mikä taas ei, on helpompi toimia ja tehdä arjen valintoja: Valitsen tämän, en tuota. Teen näin, en noin. Osaan toimia, koska tiedän, millä on merkitystä ja millä ei. Kokonaiskuva auttaa näkemään elämän syvemmän merkityksen. Se on kuin majakka, jonka avulla navigoimme arjen aallokossa.

KATSO ISOMPI KUVA.



2. Lähikuva: viikko


Lähikuva valottaa asioita viikkotasolla. Se auttaa jäsentämään velvollisuuksien ja tekemisten sumaa niin, että siihen tulee selkeyttä. Kun tietää, mikä on kokonaiskuvassa tärkeintä, on myös helpompi tehdä valintoja viikoittain.

Olennaista on priorisointi — se, että osaa erottaa olennaisen vähemmän olennaisesta. Lähikuva on kuin kaikuluotain, jonka avulla erotamme arjen pinnanalaiset uhkat niin, että osaamme välttää pahimmat karikot ja luovia turvallisesti seuraavaan viikkoon.

KATSO ISOMPI KUVA.



3. Tarkennus: päivä

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin yksi yksittäinen päivä, se mitä sen aikana tekee. Tarkennus tarkoittaa, että osaa kohdentaa huomion yhteen päivään ja sen aikana tekemiinsä asioihin ja pystyy tekemään tämän mahdollisimman tarkasti.

Tarkennus on kuin linssi, jonka kautta näkee asiat yksityiskohtaisesti. Kun suunnittelee päivän etukäteen, mieli pysyy selkeänä ja päivä lähtee helpommin käyntiin. Huomio ei harhaudu mihinkään turhaan, vaan fokus pysyy siinä, mikä on tärkeintä tänään.

Kun tekee sitä, millä on merkitystä ja mikä lisää arkeen selkeyttä, saa helpommin myös onnistumisen tunteita. Tämä taas vahvistaa edellytyksiä flow-tilaan, jossa saa aikaiseksi vähemmällä enemmän.

KATSO ISOMPI KUVA.

KIRJAT:


Tärkeintä tänään on kirja, jossa elämää tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta: koko elämän, yksittäisen viikon sekä päivittäisen toiminnan tasolta. Kirja esittää kymmenkohtaisen toimintamallin, jonka avulla kuka tahansa voi soveltaa minimalismia omaan elämäänsä. Mallin vaiheisiin kuuluvat vähentäminen, pienentäminen, ryhmittely, järjestäminen, keskittäminen, samauttaminen, kontrastointi, nivominen, yhteyden luominen ja luopuminen.


Tänään on arjen työkalu oman elämän jäsentämiseen näiden tasojen avulla. Tänään-työkalua voi käyttää kolmen kuukauden ajan paitsi koko elämän myös yhtä lailla jonkin rajatun projektin tai elämän osa-alueen jäsentämiseen.

Tänään on hyvä päivä, juuri tänään. Ei huomenna tai ylihuomenna vaan tänään. Tänään on se päivä, jota olet odottanut.

TILAA TÄRKEINTÄ TÄNÄÄN JA TÄNÄÄN-TYÖKALU YHTEISHINTAAN 35 € ja postikuluitta (norm. 52 €)



TYÖKALUT ERIKSEEN 15 € / KPL



FACEBOOK | INSTAGRAM


Lähde: Maaretta Tukiainen - Sonja Eid
Tänään
Tuuma-kustannus, 2019