Kaikki alkaa kiehtovasta kannesta, joka nappaa lukijan huomion

Kirjoittanut: Nelli Miettinen - 20.3.2020

Kirja on visuaalinen esine, joka tekee vaikutuksen lukijaan niin kannen, nimen kuin sisällönkin ansiosta. Se, miltä kirja lopulta näyttää, syntyy graafikoiden käsissä. Tuuman kirjoja taittaa kolme taitavaa graafikkoa, jotka syttyvät oivaltavista kuvituksista, linjakkaista sivuista ja selkeälinjaisesta ilmeestä.

Hyvä kansi on kuin klikkiotsikko

Tuuman kirjojen ulkoasua lähdetään suunnittelemaan aina kansi edellä. Kannen pitää olla sellainen, joka saa lukijan kiinnostuksen heräämään saman tien.

"Kun suunnittelemme kantta, tiivistämme siihen kirjan ydinviestin houkuttelevalla tavalla. Parhaimmillaan kansi on kuin klikkiotsikko, joka saa lukijan oivaltamaan, että hei, tämä on juuri se kirja, jota olen etsinyt", graafikko ja web-suunnittelija Janne Hiltunen kuvailee.

Joskus kannen idea on muhinut jo etukäteen kirjailijan, kustantamon markkinointiväen tai kustannustoimittajien mielessä, joskus taas suunnittelu aloitetaan puhtaalta pöydältä lähdemateriaalin pohjalta.

Graafikko Juha Paakkolanvaara huomauttaa, että kannesta tehdään usein monta erilaista luonnosta, joita kommentoidaan ristiin ja työstetään yhdessä. Parhaat ajatukset kun kumpuavat yhteistyön tuloksena.

"Toimiiko kansi parhaalla mahdollisella tavalla? Vastaako se kirjan sisältöä? Kaipaako se jotain lisää tai pitäisikö jotain poistaa? ", Paakkolanvaara kysyy.

Luovuus saa ideat lentämään

Hyvät ideat kumpuavat luovasta ajattelusta. Käytännössä mikä vain asia voi inspiroida ja saada idean lentoon.

"Pidän graafikon silmäni auki 24/7, koska missä tahansa ja milloin tahansa voi tulla vastaan jotakin hienoa. Esimerkiksi nätti esite tai kiinnostava mainos bussipysäkillä saattaa kiehtoa. Koitan painaa heränneet ideat mieleeni tai taltioida valokuvana", Hiltunen kertoo.

Graafikko Marja Kastikainen innostuu Hiltusen ja Paakkolanvaaran tavoin yhdessä ideoinnista. Tällöin haparoivastakin idean siemenestä voi kasvaa upea lopputulos.

Yhteistyön tuloksena on syntynyt esimerkiksi Yksinäisyys-kirjan kansi: kaikki kolme graafikkoa ideoivat sitä ensin yhdessä, sitten Kastikainen maalasi kantta varten tummanpuhuvan taustan ja lopuksi Hiltunen muokkasi siitä lopullisen version.

Jostakin kirjasta voi tulla graafikolle myös erityisen läheinen. Näin kävi Hiltuselle Rakas keho -kirjan kanssa, jonka visuaalisen ilmeen hän suunnitteli ja toteutti yhdessä valokuvaaja Heidi Strengellin kanssa.

"Rakas keho -kirjaa oli valtavan hedelmällistä tehdä yhdessä valokuvaajan kanssa, jonka puhuttelevat ja kauniit valokuvat ovat niin keskeinen osa kirjaa. Lopputulos onkin jotain taide- ja tietokirjan väliltä", Hiltunen näkee.

Lopputulos palkitsee

Kirjan varsinaisen sisuksen taittoa varten tehdään aina taittosuunnitelma, joka antaa askelmerkit graafikon työlle. Suunnitelma tehdään yhteistyössä kustannustoimittajan kanssa, jolla on usein paras näkemys kirjan rakenteesta.

Kun taittosuunnitelma on valmis, tulee lopullinen teksti graafikon työpöydälle taitettavaksi. Tämän jälkeen taitettu teksti käy vielä useamman korjauskierroksen läpi, minkä jälkeen se lähtee painoon.

Valmis kirja on kaikille kolmelle graafikolle oman työn huipentuma, joka palkitsee joka kerta.

"Kyllä se on antoisaa, kun pääsee vihdoin viimein hypistelemään painotuoretta kirjaa. Vaikka graafikko tekee myös paljon näkymätöntä työtä, näkee valmiissa kirjassa konkreettisesti oman työnsä jäljen", Kastikainen summaa.

"Ja vaikka graafikko ei ole kirjoittanut kirjaa, tuntuu se vahvasti myös omalta tuotokselta. Fiilis on siis ehkä vähän samanlainen kuin kirjailijalla itsellään", Hiltunen lisää.

Artikkelin avainsanat:

graafikko, graafinen suunnittelu, luovuus, mielikuvitus, taittaminen, kirja, inspiraatio

Arkisto:

2024

2023

2022

2021

2020

Elokuu

Heinäkuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu