Kirjan matka valmiiksi teokseksi alkaa ideasta

Kirjoittanut: Nelli Miettinen - 30.1.2020

Idea pistää ajatukset hyrräämään ja saa tarttumaan tuumasta toimeen. Idea innostaa ja inspiroi. Mutta mistä hyvät kirjaideat kumpuavat ja kuinka ne kannattaa esitellä kustantamolle? Tästä kertovat Tuuman kustannuspäällikkö Mirva Kiviaho ja markkinointipäällikkö Anne Luoma-aho.

Ideoiden reitit kirjaksi löytyvät uteliaasti tutkien

Se, mistä kirja saa alkunsa, on joskus määrätietoisen pohdinnan ansiota, joskus sattumien summa. Ideoille kannattaakin olla silmät ja korvat auki, sillä koskaan ei tiedä, mistä se kaikista parhain idea lähtee kypsymään. Kirjailija Maaretta Tukiaisen sanoin ideoita kirjoittamiseen löytyy kaikesta, mitä ihminen on nähnyt, lukenut, kuullut, kokenut tai oivaltanut.

Tuuman kirjoista valtaosa on virinnyt kirjailijoiden kiinnostavista ehdotuksista. Esimerkiksi Liisa Uusitalo-Arolan Uuvuksissa-teos syntyi näin.

"Olimme tehneet Liisan kanssa yhteistyötä aiemmin PS-kustannuksen puolella, mutta nyt hänen ideansa osui paremmin Tuuman kustannuslinjaan. Hänen käsikirjoituksensa oli jo poikkeuksellisen valmis, kun hän esitteli sen meille", Mirva Kiviaho kertoo.

Osa kirjaideoista on saanut kimmokkeen myös kustantamon sisältä. Anne Luoma-ahon mukaan esimerkiksi yleisesti ajankohtaiset teemat tai median käsittelemät aiheet voivat päätyä kirjaksi.

"Kun joku päivänpolttava aihe herättää laajasti kiinnostusta ja keskustelua, voimme ottaa yhteyttä alan asiantuntijaan ja ehdottaa hänelle kirjaideaa. Vaikka idea olisi alun perin kustantamolta, täytyy kirjailijan ottaa se omakseen. Keskittymiskyvyn elvytysopas on esimerkki tällä tavoin syntyneestä kirjasta", Luoma-aho kertoo.

Kolmas vaihtoehto kirjan synnylle on saada idea aiemmasta teoksesta. Katarina Meskasen Pysäytä tunnesyöminen tarjosi aihion Rakas keho -kirjalle.

"Katarinan kirja tunnesyömisestä sisälsi tietoa myös oman kehon hyväksymisestä ja kehonkuvasta. Ajattelimme, että tästä voisi kehkeytyä kokonaan oma kirja, jos aihetta laajentaisi vaikkapa kehotarinoiden avulla. Pian kirjasta syntyi vahva visio, jonka sekä Katarina että valokuvaaja Heidi Strengell jakoivat yhdessä meidän kanssamme", Luoma-aho muistelee.

Itsensä kehittäminen tarjoaa loputtomasti näkökulmia kirjaideoille

Tuuma-kustannuksella metsästetään jatkuvasti uusia kirjaideoita ja käsikirjoituksia, jotka sytyttävät lukijoita. Fokuksessa ovat erityisesti itsensä kehittämisen tietokirjat. Kiviaho muistuttaa, että yhteys itsensä kehittämiseen kannattaa kuitenkin ajatella laajasti.

"Tuuma ei ole profiloitunut vain ja ainoastaan tietyntyyppisiin self help -kirjoihin, vaan haluamme tarjota lukijoillemme ajateltavaa eri teemoista kiinnostavien kirjojen muodossa. Kerro siis meille ideasi, vaikka sen tuloksena ei olisi ihan tyypillinen tietokirja", Kiviaho kannustaa.

Idea kirjasta voi myös olla vasta raakile tai aihio, jota kirjailija ja kustantamon väki lähtevät yhdessä työstämään eteenpäin.

"Meille tulee melko harvoin valmiita käsikirjoituksia, joten voimme synnyttää kirjan pienestäkin ideanpoikasesta. Joskus tosin käy niin, että alkuperäinen idea kuihtuu, mutta tilalle saattaa kehkeytyä jotakin muuta kiinnostavaa", Luoma-aho huomauttaa.

Niinpä jo matalalla kynnyksellä kannattaa ottaa yhteyttä Tuumaan. Ideaa on silti syytä pohtia ja hioa etukäteen ja kiinnittää muutamiin perusasioihin huomiota. Kustannuspäätös tehdään vasta, kun idea on kirkastunut riittävästi ja kun kirjailijalla ja kustantamolla on yhteinen näkemys kirjan sisällöstä ja luonteesta. Yhteistyössä idea jalostuu ja kasvaa.

"Pidämme tärkeänä, että kirjoittajalla on asiantuntemusta, koulutusta ja kokemusta kirjoittamastaan aiheesta. Ennen kaikkea arvostamme halua kertoa aiheesta yleistajuisesti ja kiinnostusta vaikuttaa kirjoittamalla", Kiviaho kiteyttää.

Koska kirjaideoita riittää maailmassa loputtomasti, on ideoille siis syytä olla luovasti avoin mutta sopivasti kriittinen. Mitä sinulla olisi tarjottavana? Kerro se meille!

Näin esittelet kirjaideasi kustantamolle:

1. Mieti valmiiksi muutama perusasia ja kirjoita ne auki.

• Kirjan työnimi: Hyvä työnimi kirkastaa nopeasti aiheesi punaisen langan myös meille.
• Aiheen esittely: Miksi juuri tämä aihe? Miksi juuri nyt? Ketkä ovat kirjasi lukijoita? Perustele.
• Sisällyssuunnitelma: Mitä aihepiirejä aiot kirjassasi käsitellä? Listaa aihealueet tai kirjoita alustava sisällyssuunnitelma.
• Sinä: Kerro itsestäsi! Kuka olet, mistä tulet ja mikä aateloi sinut kertomaan valitsemastasi aiheesta?

2. Laita viestiä toimituspäälliköllemme — odotamme sitä!

Mirva Kiviaho
toimituspäällikkö
mirva.kiviaho@tuumakustannus.fi
puh. 014 337 0083

3. Odota.

Tämä on vaikein vaihe, mutta lupaamme palata asiaan heti, kun ehdimme tarttua ajatuksen kanssa tekemääsi ehdotukseen.

Artikkelin avainsanat:

idea, ideointi, itsensäkehittäminen, kirjailija

Arkisto:

2024

2023

2022

2021

2020

Elokuu

Heinäkuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu